Monica Kinnunen - Maruf ox


Mooni (-85) kilpailee arabialaisella hevosellaan Maruf pääpainotteisesti kouluratsastuksessa aluetasolla. Asustelemme Pornaisissa Master Dressagen tallilla, kauniissa Lahan kartanon maisemissa. Valmentaudumme säännöllisesti Tuija Tuomisen opissa ja Tuija myös ratsuttaa Marufia viikoittain. Maruf on koulutettu heA tasolle, mutta uusien asioiden opettelu jatkuu (laukanvaihdot, sulkutaivutukset laukassa yms.). Yhdessä olemme kilpaileet heB-heA tasolla, tulevan kauden (2008) tavoitteena B ratojen tulosten vakauttaminen ja A:han tutustumisen jatkaminen.
Monica Kinnunen
Maruf on luonteeltaan kiltti ja seuranhaluinen pieni hevonen, joskin myös temperamenttia löytyy. Osaa ilmaista varsin selkeästi mielipiteensä ja pompottaa kyllä jos siihen tilaisuuden luulee löytäneensä. 1999 syntynyt nykyinen ruuna on varsinainen ikivarsa ja toisinaan oriksikin erehdytty luulemaan. Yksikään päivä ei Marufin kanssa ole samanlainen. Työskentelee mielellään, jos sille päälle sattuu. Myös salamapukitusvaihde löytyy.

Yhteinen taipaleemme alkoi 2005 keväällä ja olemmekin ehtineet kokeilla monenlaista aktiviteettia, laukkakilpailuista näyttelyihin, matkaratsastuksiin ja muihin mieltävirkistäviin tapahtumiin. Säpäkästä luonteestaan huolimatta Maru toimii varsin monitoimisena pollena. Vaikka onhan sieltä selästä toki alaskin tultu ja kommelluksilta ei ole täysin vältytty.
Tiimiimme kuuluu myös sisareni Tia joka on toiminut kisa-avustajanamme. Ehkäpä häntäkin tullaan tulevaisuudessa näkemään Marufin kanssa kilpakentillä.
Monica Kinnunen
Monica Kinnunen
Monica Kinnunen