Kia Orhanen - Wouter van De Stikkerbeemd


Kia Orhanen (vm 1992) kisaa hevosellaan Wouter van De Stikkerbeemd eli Väpä (vm 1999) alue- ja kansallisella tasolla. Kaudella 2006 ratsukko kisasi pääasiassa 100-110 –luokissa aluetasolla sijoittuen, mutta loppukaudesta he ehtivät osallistua muutamiin kansallisiin luokkiinkin 120-tasolla. Kauden 2007 tavoitteena on osallistua kansalliseen junioricupiin sekä kisata avoimissa 120-luokissa, loppukaudesta mahdollisesti joissakin 130-luokissakin.

Wouter van De Stikkerbeemd eli Väpä on ruunikko belgian puoliveriruuna, säkä n. 165cm. Väpä on tullut Suomeen 2004 Belgiasta. 6-vuotiskaudella sillä on kisattu kansallisia 120-130cm luokkia. Kialle Väpä tuli keväällä 2006. Luonteeltaan Väpä on kiltti ja utelias. Sileällä ratsastettaessa se usein keskittyy kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. Esteradalla Väpä syttyy positiivisella tavalla. Se hyppää rehellisesti eikä katsele oudompiakaan esteitä. Pomppua tuntuu olevan ja kontrollikin on parantunut ratsukon yhteistyön myötä. Kisatilanteessa Väpä saattaa kuitenkin tulla vahvaksi ja silloin kuskilla voi olla tekemistä, jotta rata saadaan kunnialla päätökseen.

Kia Orhanen
Kiaa valmentaa esteissä kotitallilla Raimo Hartikainen ja aluevalmennuksissa Teppo Hakala. Koulupuolella valmentajana on Tuulia Nikkanen. Kia ja Väpä kuuluvat vuoden 2007 SRL:n B-renkaaseen.

Kian entinen kisakaveri Hokkir eli ”Roxu” muutti kesällä 2006 uuteen kotiin. Roxu tuli Orhasille keväällä 2003 ja kokeneena hevosena se opetti Kialle sekä koulukiemurat että esteratsastuksen. Kia ja Roxu kisasivat yhdessä pari vuotta seura- ja aluetasolla. Kaudella 2006 ratsukko kisasi vielä muutaman kisan aluetasolla 90-110cm.
Kia Orhanen
Kia Orhanen
Kia Orhanen